19. syyskuuta 2016

Troijaponi lähtee maailmalle!

Oon pitkään miettiny, mitä tekisin Troijan kanssa ku se ei todellakaan oo niin edustuskelponen et sitä kehtais pitää esillä koristeena tai pahemmin edes kuvailla mut ei sitä nyt oikein myydäkään voi, koska Troijaponi! Sittenpä keksin, että senhän vois heittää ylläpitoon johonki, sillä oikeanlaisen kodin löytyessä sellanen pieni pukkikone joutas kyl koetteleman jonku muun hermoja pk-seudulla.
 Sain Instagramin kautta yhteydenottoja ihan mukavan määrän ja oli kamalan vaikea valikoida sieltä hyvien ehdokkaiden joukosta vain yksi. Miuta jäi harmittamaan ku niin moni ois ollu sen halukas ottamaan mut poni ei liikene moneen paikkaan samaan aikaan. Joten sain idean, että voisin tarjota Troijaa ylläpitoon yhen-muutaman kuukauden pätkissä, näin useampi ihminen pääsis tekemään tuttavuutta riiviöponin kanssa! Troija on nyt vuoden loppuun asti @khtcast:in luona, mutta alkuvuodesta jonkun muun olis mahdollista saada tamma talliinsa aiheuttamaan yleistä hämminkiä.
Edellytyksenä Troijan ylläpitoon on ponin tiptopkunnossa pitävä koti ja pieni IST:n blogiin päätyvä tekstinpätkä (sekä mahdollisesti pari kuvaa, jos intoa riittää) ylläpitojakson lopussa, jossa ylläpitäjä kertoo, mitä ponin kanssa on puuhailtu ja miten sen kanssa on sujunu. Toivoisin ylläpitokodin sijoittuvan pääkaupunkiseudulle, ettei ponia tarvitsisi postitella.
Troijan kanssa saa puuhata mitä vaan. Sitä voi yrittää kouluttaa tavoille tai ratsuna/ajoponina eteenpäin tai olla kouluttamatta. Sille saa opettaa uusia juttuja, kokeilla uusia lajeja ja ottaa kaikin tavoin ilon irti riiviöponin läsnäolosta. Poni saattaa ajan myötä ruveta käyttäytymään siedettävästi tai heittäytyä aina vain pahemmaksi riiviöksi, ylläpitäjä saa tämän itse päättää. Ja seuraava ihminen pääsee sitten jatkamaan siitä, mihin ponin kanssa on edellisessä paikassa jääty. Oikealle hevoselle tällanen kiertolaisuus olis vähän epäeettistä, mutta koska Troija on sopeutuvainen, reipas ja pirullinen keppiponi, se tulee varmasti nauttimaan tästä seikkailusta! Jäädään siis mielenkiinnolla odottelemaan ensimmäistä raporttia khtcastilta. Onnea matkaan hänelle vaan, ponilla on ratsastettu viimeks ehkä kaheksan vuotta sitte... :D Laitan vuoden lopussa/ens vuoden alussa uuden ylläpitopaikkahaun päälle, kun Troija palailee maailmalta.
Muita IST:n heppoja en ole antamassa ylläpitoon, mutta olen harkinnut, että joillakin saisi ensi vuoden kesäkaudella kisata sellaisissa kisoissa, joihin itse pääsen paikan päälle, jos siis halukkaita kisaajia löytyy.

English: My old pony, Troija will go to a leasing home for a couple of months. Let's see how it behaves!

17 kommenttia:

  1. Oi ihanaa, tää on kyllä hauska idea! :D

    VastaaPoista
  2. Voih, nyt haluisin asuu pk-seudulla! :D Troijaponi olis niin mukava saada koulittavaks tänne Keski-Suomeenkin päin, mutta postitusjutut on kyllä ärsyttäviä :( Olis ihanaa kisata ens vuonna ainakin Puhinalla (nyt sulla on hyvä syy tehdä sille suitset:D), vaikka en hirveen tasokas olekaan, mutta joka tapauksessa se olis kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, pitäs ehk tosiaan tehä sille otukselle ne suitset ens kesään mennessä! :') Seki on kyl harmi ku en viiti tarjota Troijaa ympäri Suomee noiden postittelujen takii mut toisaalta näistä pk-seudun halukkaistaki oli jo niin järkyttävän vaikee valita, että oisin aivan pulassa jos hakijamäärä kymmenkertastus. :D

      Poista
  3. Halusin kyl tälläisen pukkipollen ylläpitoon❤just semmonen mistä mä tykkään💕ja asun pk-seudulla (ps.Oon se Vera eli @keppihevostalli.hopeakavio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä poni eksyy siunki luo jossain vaiheessa aiheuttamaan harmaita hiuksia! :)

      Poista
  4. Milloin tulee joululahjatilausarvonnat ?

    VastaaPoista
  5. Voiko sulta tilata aasin jonka korvat on sisäpuolelta velboa ja ulko puolelta karva kangasta? Ja et turvassa e olisi karvaa?

    VastaaPoista
  6. Mikä on sun syntymä päivä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun synttärit on 22.7! (Tiedetään, tiedetään, tää postaus on tullut jo ajat sitten XD)

      Poista
  7. Oi! haluaisin Troijan meille ylläpitoon joskus, voiko sitten loppuvuodesta kysellä sähköpostilla kun en ole instagramissa(toivottavasti kirjoitin oikein ) ;)

    VastaaPoista

Kommentoidessasi muistathan, etten valitettavasti anna teko-ohjeita.
Kaikki tilareita koskeva informaatio löytyy täältä: http://iisantalli.net/tilarit.html ja niihin liittyvät kysymykset mieluiten sähköpostiin.

Kaikkiin kommentteihin en välttämättä ehdi vastata, etenkään josseivät ne sisällä kysymyksiä. Kaunis kiitos kuitenkin jokaiselle kommentoijalle jo etukäteen! :)

I speak English too so feel free to leave a comment in English if you want to! :)